tiistai 16. syyskuuta 2014

Vessaremontti

Aika lailla vuosi sitten meillä tehtiin vessaremonttia. Muistan sen siksi, että olimme kaverini luona evakossa Puu-Vallilassa ja seuraavana aamuna lähdimme sieltä Habitareen. Kuvia en ole tainnutkaan tänne aiemmin laittaa muistiin, joten tässä niitä tulee.

Rumpujen pärinää, confettia ja mitä lie. Tadaa, tässä se on! Eikös ole kivan retrot kaakelit?























 No joo, onneksi (?) tämä oli lähtötilanne. Peilikaappi tosin on näköjään tässä vaiheessa jo irroitettu. Sekin oli asennettu sellaiselle korkeudelle, että kun suoristin tämän vajaan satakahdeksankymmentä senttisen ruhoni, niin peilin yläreuna oli nenän korkeudella. Ihmeteltiin myynti-ilmoituksesta, että miksi vessasta ei ole lainkaan kuvia, mutta enpä olisi varmaan itsekään laittanut. Liekö oltaisiin tultu edes paikalle jos tämän olisi tiennyt :D

Vessaremontin kanssa haluttiin päästä mahdollisimman helpolla. Seinien yläosat oli valmiiksi maalattu valkoisella, laatta ylettyi hieman yli seinän puolivälin. Lattiassa oli vaaleanharmaa muovimatto. Katto oli vaaleahko. Koska kyseessä ei ole märkätila, pystyttiin laatat laittamaan vanhojen päälle ja säästyttiin vessan osalta laattojen irtihakkaamiselta.




Vessasta lähti vaihtoon kaikki osat. Haluttiin pitää värimaailma neutraalina, muttei kuitenkaan kokovalkoisena, joten päädyimme vaalean puun värisiin kalusteisiin. Allaslaatikosto, allas, hana ja korkea kaappi hankittiin Ikeasta. Valopeili on Opalin ja se on samanlainen kuin meidän kylppärin peili, ainoastaan kapeampi malli. Oli muuten aivan pirun vaikiaa löytää järkevännäköinen valopeili kohtuulliseen hintaan ja missä olisi kuitenkin pistokepaikka! Näihin Opalin peileihin ollaan kyllä oltu todella tyytyväisiä. Seinä- ja lattialaatat sekä myös pidesuihku taidettiin hankkia Starkilta. Seinän yläosa maalattiin jo hieman kulahtaneen valkoisen maalin päältä uudelleen valkoisella samoin kuin lattianrajassa kulkevat putket. Myös ovenkarmit ja ovi vaihtui tummanruskeasta valkoisiksi, kuten kaikkialla muuallakin asunnossa. 








Vessan katossa on samanlainen panelointi kuin kylppärissäkin, paneelit olivat M:n vanhempien remontista ylijääneitä ja riittivät meille juuri sopivasti. Mattoa ei olla vieläkään vuodessa saatu hankittua, mutta kyllähän tässä ehtii.

Meillä oli kaikkien ovien päällä tuollaiset kunnon kahdeksankymmentäluvun asuntoon sopivat ikkunat. Keittiöstä otettiin ovi kokonaan pois, ja samalla myös ikkuna, mutta makuuhuoneessa, vessassa ja kylpyhuoneessa tuo ikkuna säilytettiin. Ikkunoista tulee kivasti luonnonvaloa, mutta ainut huono puoli ikkunoissa on kahden vuorotyöläisen asunnossa se, että yleensä heräillään aika eri aikoihin ja kun vessassa tai kylppärissä laittaa valon päälle, niin valo kulkeutuu suoraan makuuhuoneen ikkunasta sisään. Onneksi itse en yleensä herää mihinkään (nimimerkillä "vessan kaakelointiurakan aikana nukuin yövuoron jäljiltä oikein makoisasti vaikka seinän takana sirkkelöitiin ja kolisteltiin urakalla").


//R

-----

It's been one year since we did a little make over to our toilet. I like retro but the original tiles were just way too much. We wanted to get over with this job as easily as possible and not to spend too much of our budget here.

4 kommenttia:

  1. Tosi hieno ja raikas muutos! Aika kreisi on ollut tuo edellinen kaakelivalinta - en ihmettele, että miksi halusitte hillittyä tilalle. :D
    Puunväriset kalusteet oli täydellinen valinta! Tykkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensikohtaaminen tuon vessan kanssa oli kyllä ikimuistoinen. Huh. Onneksi se on nyt enää muisto vain(:

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, kyllähän tuolla nyt on hieman kivempi peilailla:)

      Poista

Kiva kun jätit viestin! :)