lauantai 31. toukokuuta 2014

Ilta-aurinko



Kylvin keväällä erinäisiä siemeniä ja kasvinalut pääsivät ulos pari viikkoa sitten. Alkuviikosta ne tosin piti nostaa takaisin sisälle hyytävän kylmien ilmojen vuoksi. Hassua kuinka maanantaina töissä mietin, että ehtiiköhän kasvit kuivahtaa, kun aurinko porottaa parvekkeelle koko päivän ja tiistaina sai pelätä, että ovatkohan ne jo paleltuneet kun lämpötila humpsahti yht'äkkiä neljään asteeseen. Nyt aurinko kuitenkin taas lämmittää ja chili, mansikat, tomaatit, herneet ja oreganot pääsivät takaisin ulos. Tomaatit olen istuttanut noihin köyhänmiehen bacsac-istutuspusseihin. Pussit ovat siis Zigg Zagg -merkkisiä ja huomattavasti huokeamman hintaisia kuin trendisisarensa Bacsacit. Näitä säkkejä hankin viime vuonna Huiskulasta. Betoniruukut on ostettu Granitista.

-----

Trying to get the balcony ready for the summer but the finnish summer is always so unpredictable. First it was +30 degrees c and then the next day the temprerature dropped down to +4. I had to bring all the plants back inside to prevent them from dying.

tiistai 27. toukokuuta 2014

Uutta keittiön hyllyssä





Serkullani oli tuollainen kalenterikello kun olimme lapsia ja siitä asti olen vastaavasta haaveillut. Viime syksynä sain myös M:n innostumaan kyseisestä kellosta ja marraskuussa laitettiin se tilaukseen Stockmannilta. Pari viikkoa sitten tuli vihdoin viesti että kello oli noudettavissa. Reilu puoli vuottahan siinä meni, mutta kyllä kannatti odottaa. Ja oli hieman tuuriakin, sillä kelloa haettaessa Stockalla oli juuri ale, jolloin kaikista kodin tuotteista sai 20% alennusta. Oli tarkoitus laittaa kello tuohon pöydän takana olevien mustavalkoisten printtien kanssa samalle seinälle, mutta ainakin toistaiseksi se saa nyt olla keittiön avohyllyssä.

Meidän asunto, ja eritoten keittiö, on viime päivät ollut aika kiitettävän lämmin. Äidin ompelemille laskosverhoille on kyllä ollut käyttöä. Ne saa niin kivasti laskettua alas tarpeen tullen ja tuo Saanan ja Ollin Maailman synty -kuosi vaan miellyttää edelleen kovasti silmää.

-----

I've been dreaming of this calendar flip clock since I was a kid and my cousin had one and now I finally got one for myself. I was planning on hanging it on the wall with the black-and-white prints but I think it can stay on the self for now.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

// Rooma










Kyllä nyt on vauhdilla saapunut kesä vienyt mukanaan, eikä ole tullut pahemmin koneella istuttua. Parveketta olen yrittänyt saada kesäkuntoon ja tänään käynnistettiin kaverin kanssa jälleen melontakausi. Oltiin oikein piknik-retkellä hieman pidemmän kaavan mukaan.

Äiti täyttää kesällä 60 ja veljen kanssa ostettiin syntymäpäivälahjaksi matka Roomaan. Aikataulullisista syistä matkalle lähdettiin jo ennakkoon, heti vapun jälkeen. Oltiin reissussa oikein koko perheen kesken: äiti, isäpuoli, veli, veljen tyttöystävä sekä minä ja M. Rooma valikoitui kohteeksi ehkä osalta äidin hienovaraisesta kaksi vuotta kestäneestä ehdottelusta johtuen ja toisaalta siksi, että hyvin epätodennäköisesti tulisi sinne itse lomalle suunnattua. Olen ehdottomasti enemmän kaupunki- kuin rantalomaihminen, mutta Rooma on jotenkin vaikuttanut liian yltiöromanttiskliseiseltä omaan makuun, itseäni houkuttelee ennemmin Berliinin ja New Yorkin kaltaiset kaupungit. Olin Roomassa ollut aiemmin yhden yön, mutta silloin ei tullut kiertoajelua lukuun ottamatta paljon nähtyä.

Kolmen yön jälkeen oltiin kuitenkin koko porukka täysin myytyjä. Ilmat suosi paremmin kuin ennustukset lupasivat, ruoka oli herkullista, viini edullista ja kolme makuuhuonetta sekä olohuoneen käsittänyt huoneistomme osoittautui nappivalinnaksi. Viimeisenä päivänä löydettiin vielä vanhasta kaupungista aivan ihana ravintola hiljaiselta sivukujalta, missä syötiin reissun parhaat ruuat. Kyllä oli olo sen jälkeen onnellinen. Neljässä päivässä tuli käveltyä ja nähtyä ja nautittua niin paljon että muisteltavaa riittää vielä pitkään. Nähtävääkin vielä jäi, joten kenties Roomaan tulee kuitenkin takaisin palattua, kyllähän se kolikkokin sinne Trevin suihkulähteeseen lensi...

Kouluaikana suoritin kuukauden harjoittelun Italiassa Toscanassa ja vaikka kieli on muuten täysin muistista kaikonnut, niin kyllä toki gelaton osasi edelleen italiaksi tilata. Se on sitä käytännön kieltä parhaimmillaan;)

-----

We had a wonderful family holiday in Rome in the beginning of May. Our mum is turning 60 this summer and the trip was to celebrate her becoming birthday.

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

4 done, 4 more to go




Parveke kaipaa lisäistuimia. Siispä hain eilen Ikeasta kaksi koivuvanerista Frosta-jakkaraa ja tänään kävin Clas Ohlsonilta hakemassa keltaista maalia. Tiesin sen kyllä olevan sisämaali, mutta ajattelin että kyllä nuo jakkarat lasitetulla parvekkeella pärjää sisämaalillakin maalattuna ja toisaalta että ulkomaalit ovat liian kalliita tähän projektiin sävytyksien kanssa. Mitä vielä! Käynti Prisman maalihyllyillä toi toivotun tuloksen: valmiiksi oikean värinen Tikkurilan Miranol-alkydimaali ja pääsin vielä halvemmalla. Neljän jalan maalaamisen jälkeen voin sanoa, että hyvin levittyy tuo maali ja pinnasta tulee kivan kiiltävä. Alkuun halusin mattapintaa, mutta tuo kiiltävä onkin oikeastaan aika kiva tuonne pihajakkaroihin.

Jakkaroiden päälle ajattelin laittaa vielä hieman pehmustetta ja tuota alla olevassa kuvassa näkyvää kangasta. Kuosi on Ivana Helsingin teltta. Saa nähdä mitä tästä tulee.


-----

A little diy chair project for the balcony.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Sanna Annukka // Marimekko uutuuksia









Oi oi. Ja jee. Näitä Sanna Annukan uutuuksia on tulossa Marimekon mallistoon syksyllä. Värikkäät pohjoisen luonnon inspiroimat Kukkuluuruu-kuosit ovat osa syksy / talvi -mallistoa. Aivan ihania väriläiskiä! Lamppupampula-design puolestaan on osa joulun 2014 mallistoa. Kanteleen kutsu tämän villityksen aikanaan aloitti ja kyllä Sanna Annukan design aina vain minua puhuttelee. Kanteleen kutsu tosin edelleen on oma suosikki nro 1.

Kuvat täältä.

-----

Sneak peak to Marimekko's fall / winter and christmas season products 2014 by Sanna Annukka.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Viikonlopun aikaansaannos


Tämä viikonloppu on kulunut täysin töiden parissa. Onneksi tänä yönä oli sen verran rauhallista, että ehti samalla kuunnella Euroviisujen finaalia.

Kotona vallitsee kaaos. Alkuviikosta täytyy vapailla ottaa siivousurakka. Jos vaikka ikkunatkin ehtisi pestä. Viime viikko hujahti lomaillessa ja kävimme perheen voimin minilomalla Roomassa vapun jälkeen. Kuvasaldokin odottelee edelleen kamerassa. Tämän viikonlopun ainut aikaansaannos näkyy kuvassa. En voi muuta kuin suositella todella lämpimästi pizzakiveä kaikille pizzan ystäville. Se kyllä nostaa kotona sähköuunissa tehdyn pizzan aivan uudelle tasolle.

Rentouttavaa sunnuntaita!

-----

This weekend has been really work-oriented and our home is in chaos. This pizza is pretty much everything I have done this weekend at home. But I can warmly recommend pizza stone for everyone who doesn't have the privilege to use a real stone oven.

torstai 1. toukokuuta 2014

Vappu '14






Nyt on vappua juhlittu. On syöty ja juotu. Tanssittu ja tavattu ystäviä. Nukuttu aivan liian vähän ja itketty aivan liian aikaisin menetettyä rakasta koiraystävää.

Onneksi on vielä melkein viikko lomaa jäljellä. Toivottavasti aurinkokin hieman näyttäytyisi niin olisi mukavampaa nauttia ulkona heräilevästä luonnosta. Tänään satoi Helsingissä ensin vettä, sitten rakeita. Välissä paistoi hieman aurinko ja nyt on ankean pilvistä. Hieman kun lämpö tästä lisääntyy, niin kyllä lehdet ilmestyvät puihin pikavauhtia.

Kolmeksi viime vuodeksi tyylikkäät simaetiketit on löytynyt täältä.

-----

Great two days grilling, dancing, laughing, drinking sparkling wine and meeting friends.