keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Viimeinen lomapäivä





Eilen sain viimeisen lomapäivän kunniaksi vihdoin käytyä Kiasmassa (ensimmäistä kertaa, huh!) katsomassa Marimekon kanssa yhteistyössä toteutetun Kimpassa-näyttelyn. Mieleenpainuvin taisi olla, kuten varmasti monella muullakin, valtavan kokoinen irtokarkkiteos. Aivan huikea! Käykää ihmeessä katsomassa. Kiersin samalla käynnillä myös yleisön suosikkeja esittelevän Kiasma hits -näyttelyn sekä Alfredo Jaarin näyttelyn, missä kyllä todella pysähtyi useamman teoksen kohdalla miettimään. Todella vaikuttavia ja upeasti toteutettuja töitä.


Aurinko helli vielä illalla, joten suunnattiin Vuosaaren Aurinkolahteen iltakävelylle. Mukaan tarttui myös pussillinen herneitä, joita nautittiin hyvällä ruokahalulla rantaportailla. Aurinkolahdessa on kyllä hyvin omaleimainen tunnelma, aivan kuin kulkisi rantabulevardilla jossain etelän lämmössä. Täällä käydään joka kesä vähintään kerran, vaikka onkin meistä katsottuna aivan toisella puolen kaupunkia. Oikein nauratti kun taas vuoden tauon jälkeen saavuttiin rantaan ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta, että aivan kuin Aurinkolahdessa olisi ikuinen kesä kun emme koskaan käy siellä talvella. Oma pikku paratiisi.


// R

-----

I visited the Kiasma museum of contemporary art for the first time to see the exhibition Kimpassa / Together produced together with Marimekko. There were some stunning pieces there, really worth a visit. I also walked through the other exhibition and was really impressed by the Alfredo Jaar's works.

2 kommenttia:

  1. Mäkään en ole vielä päässyt Kiasmaan, vaikka käytiin Helsingissä just. Olisin halunnut käydä siellä, mutta matkakumppanit eivät olleet yhtä innoissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh, matkaseuruehan olisi voinut viettää aikaa vaikka alakerran kahviossa;)

      Poista

Kiva kun jätit viestin! :)