maanantai 14. lokakuuta 2013

Keskeneräinen






 


Koti tuskin koskaan on valmis, mutta remontti saisi olla jo. Remontin pitikin olla valmis jo elokuussa, mutta aikataulu on kummasti venynyt. En ole juurikaan kotikuvia täällä näytellyt ja suurin syy näkyy ehkä näissä kuvissa. Makuuhuoneen verhoratkaisusta voimme syyttää vain omaa laiskuutta, kolmivuorotöiden vuoksi pitäisi hankkia ikkunaan pimennysverho. Keittiön valkoinen verho varmaan muuttaa makkariin pimennysverhon kaveriksi, kunhan keittiöön saa aikanaan uuden verhon.

Vessasta puuttuu edelleen saumaukset yhdestä seinästä. Sen jälkeen päästään vasta asentamaan kalusteita. Onneksi kylpyhuoneessa on vesipiste käytössä, niin vessan keskeneräisyys ei ole tuottanut suurempaa päänvaivaa. Kylppäristä ei ole vielä otettu kaapeista edes suojamuoveja irti, ettei pinnat naarmunnu saunaremontin yhtydessä. Sauna paneloitiin kesällä tummalla panelilla ja enää pitäisi rakentaa lauteet ja kiinnittää kiuas. Kirpeinä syysiltoina alkaa kyllä jo saunaa kaipailla.

Keittiössä puolestaan majailee vessan korkea kaappi. Seinälle kiinnitetään ainakin kello, sammutuspeite sekä pyyhenaulakko, kunhan kaappi saadaan ensin omalle paikalleen. Kummasti sitä on silmä tottunut. Alkuun vessankaappi keittiössä ärsytti suunnattomasti, mutta enää sitä ei edes huomaa.. Lisäksi kynnyslistat puuttuvat kaikista huoneista ja muutamia lisäpistorasioita on vielä asentamatta.

Ja sitten viimeisessä kuvassa aikamoisena remonttitarvikevarastona toimiva parveke. Aiemmin kesällä hankkimamme sohva ei varsinaisesti ole omassa elementissään tällä hetkellä. Viihtyisästä lisähuoneesta ei ole tietoakaan, vaan parveke on täynnä laattalaatikoita ja työkaluja. Löytyy sieltä myös sirkkeli, vessan laatikosto ja lavuaari, remontti-imuri sekä tikkaat.

Nämä keskeneräisyydet eivät onneksi kuitenkaan haittaa jokapäiväistä elämää ja olemme olleet asuntoon muuten todella tyytyväisiä. Parvekekausi alkaa tältä vuodelta olla ohitse, mutta kunhan tuon tyhjäksi saamme, istutan noihin hyllyllä pilkottaviin istusussäkkeihin havukasveja. Ensi vuotta ajatellen mietimme parvekkeelle myös lämpölamppuja, ne pidentäisivät parvekekautta mukavasti.

-----

I haven't really posted any home photos here and the reason can be seen in these photos. We still have plenty of work to do with the renovation but luckily these things don't really disturb our everyday life. Sauna would be great, tho.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä remontin keskelle. Mä en ehkä osaisi ottaa noin rennosti. Kärsivällisyys, kun ei varsinaisesti kuulu mun parhaimpiin puoliin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko kesä jo stressattiin niin enää ei jaksa:) jos hiljaa hyvä tulee niin tällä tahdilla luulisi tulevan vähintäänkin loistavaa;)

      Poista

Kiva kun jätit viestin! :)