tiistai 27. toukokuuta 2014

Uutta keittiön hyllyssä





Serkullani oli tuollainen kalenterikello kun olimme lapsia ja siitä asti olen vastaavasta haaveillut. Viime syksynä sain myös M:n innostumaan kyseisestä kellosta ja marraskuussa laitettiin se tilaukseen Stockmannilta. Pari viikkoa sitten tuli vihdoin viesti että kello oli noudettavissa. Reilu puoli vuottahan siinä meni, mutta kyllä kannatti odottaa. Ja oli hieman tuuriakin, sillä kelloa haettaessa Stockalla oli juuri ale, jolloin kaikista kodin tuotteista sai 20% alennusta. Oli tarkoitus laittaa kello tuohon pöydän takana olevien mustavalkoisten printtien kanssa samalle seinälle, mutta ainakin toistaiseksi se saa nyt olla keittiön avohyllyssä.

Meidän asunto, ja eritoten keittiö, on viime päivät ollut aika kiitettävän lämmin. Äidin ompelemille laskosverhoille on kyllä ollut käyttöä. Ne saa niin kivasti laskettua alas tarpeen tullen ja tuo Saanan ja Ollin Maailman synty -kuosi vaan miellyttää edelleen kovasti silmää.

-----

I've been dreaming of this calendar flip clock since I was a kid and my cousin had one and now I finally got one for myself. I was planning on hanging it on the wall with the black-and-white prints but I think it can stay on the self for now.

16 kommenttia:

  1. Hieno kello, kannatti jaksaa odottaa. Ja kaikkea muutakin kivaa hyllyiltä löytyy...! Hui, kun vilkaisin antiikkimessuilla lakritsipurkin hintaa, sinulla on aarre.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon purkin olen joskus napannut mukaan muutamalla roposella. Kaverilla on samanlainen ja aivan priimakunnossa. Omani on aivan ruostunut ja pohjassakin reikä, joten varsinaista käyttöä sillä ei ole, mutta hyllynpiristeenä menee oikein kivasti:)

      Poista
  2. Niin ihana kello ja todella ihana tuo lakritsirasia!!! Kaunista!!!
    Saana ja Ollli kuosit ovat kyllä tosi hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kello on kyllä jotenkin niin symppis. Ihanan retro, mutta passaa kumminkin vähän modernimpaankin ympäristöön.

      Poista
  3. Samaa kelloa olen kuolannut pitkään. Nyt kun on raksa-aikana niin paljon muuta investoitavaa saa Se pysyä edelleen haaveena ;) . Nuo teidän laskosverhot on kyllä makeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei välttämättä ole kello ykkösenä tarvelistalla, vaikka ehkä toivelistalla voisikin olla;) Mutta kyllä se on sitten niin ihanaa kun vihdoin voi jonkun pitkään haaveilemansa hankinnan tehdä!

      Poista
  4. Kello on hieno, täälläkin haavelistalla. Olipas aika pitkä tilausaika, mutta varmaan on huipputunne vihdoin saada se itselleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo itsekin hieman kyllä tuota tilausaikaa hämmästelin.. Joulun jälkeen kävin kyselemässä kelloa ja silloin sanottiin että sitä ei ole eikä enää tule. Keväämmällä kysyin uudestaan niin sanottiin, että tilaus on edelleen voimassa ja tavaraa odotellaan. Ehdin jo unohtaa koko kellon kunnes tuli yhtenä päivänä viesti että voi noutaa. Hetki piti jo miettiäkin, että mitä nyt on taas tullut tilattua:)

      Poista
  5. Tuo kello ON ihana! ...ja lakritsipurkki....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo kyllä näppärä vekotin kun kerralla näkee kaiken tarpeellisen:)

      Poista
  6. On kyllä ihania kipposta ja kuppista hyllyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää olevan aika Marimekko-painoitteista, joskaan ei mitenkään tarkoituksella. Lähinnä olen musta-valko-keltaisia asioita siihen kerännyt:)

      Poista
  7. Magee kello! Ja toi lakritsipurkki! Tahtooooo kanssa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lakritsipurkki on kyllä niin söpis. Pitäisi selvittää miltä ajalta se oikeasti on. Muistelisin joskus lukeneeni, että ihan jostain 1900-luvun alusta, mutta en yhtään tiedä kuinka paikkansapitävä tuo tieto sitten on.

      Poista
  8. Siellä on kellon lisäksi koko hylly täynnä upeita aarteita, wau!! Ja verhot - voi että kuinka ne on kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhot ovat kyllä niin onnistuneet, tykkään aivan mielettömän paljon. Onnea on taitava äiti:)

      Poista

Kiva kun jätit viestin! :)