maanantai 25. marraskuuta 2013

Kulkue marssi makkariin







Viime viikolla käytiin hakemassa Bauhausista alle kympin niittipyssy ja valkoista mdf-listaa, joista tehtiin puukehikko kangastaululle. Kankaana käytettiin Marimekon Kulkue-kangasta, kuten jo aiemmin suunnittelin. M ei ehkä vieläkään ole täysin myyty tuolle kankaalle, mutta ainakin taulu on toistaiseksi saanut pysyä seinällä;) Marraskuun ajan Marimekossa on kaikki kankaat Marikylän jäsenille 15 prosentin alennuksella, mikä sattui tauluprojektin kannalta aika hyvään saumaan. Kankaan ostettuani mietin jo hetken onko se sittenkin liian suuri tuonne makuuhuoneeseen, mutta nyt on jo silmä hyvin tottunut. Kulkue-kangasta myydään ainoastaan raporeittain ja kankaan raporttikoko on melko korkea, 1.17 m.

Jälkiviisaana voin sanoa, että ellei omista todella tehokasta niittipyssyä, kannattaa ostaa puulistaa, vaikka se onkin hieman mdf-listaa kalliimpaa, sillä niitit eivät uponneet mdf:ään täysin loppuun asti. Kotona kokeilimme ampua niittiä remontista ylijääneeseen puulistapalaan ja siihen niitti upposi nätisti loppuun asti. Listan kannattaa myös ehdottomasti olla valkoista eikä puun väristä, mikäli käyttää valkoista kangasta (ellei kangas ole todella paksua), sillä lista paistaa kankaasta hieman läpi, kuten viimeisestä kuvasta näkyy. Yritimme etsiä styroxia tai finnfoamia, mutta niitä ei saanut (ainakaan etsimistämme paikoista) tarpeeksi suurina paloina. Styroxiin kangasta ei olisi tarvinnut nitoa vaan olisi voinut kiinnittää nuppineloilla, jolloin myös mahdollinen kuvanvaihto olisi myöhemmin onnistunut helpommin.

Äidin pari vuotta sitten neuloma viltti pääsi myös jälleen talveksi käyttöön. Viltti on neulottu Novitan ohjeella kaksinkertaisella Isoveli-langalla, mistä syystä viltti on melko raskas, mutta myös erittäin lämmin! Vaara-peiton malli on tuttu Kokkolan asuntomessuilta Dekon Aitta-kohteesta vuodelta 2011.

-----

Finally we got this picture on the wall! The fabric is Kulkue from Marimekko's collection and for the frame we used white mdf panel.

4 kommenttia:

  1. Siitä tuli kiva :) Mä ostin kehykset valmiina tauluja tehdessäni. En edes ajatellut, että voisi itsekin tehdä. Hyvä vinkki!

    Ja toi viltti on ihana. Mä tein oman versioni siitä blogin alku aikoina ja nyt tekisi mieli toista väriä. Se päättelyhomma vaan ei todellakaan ole mun mielipuuhia. No ei varmaan kenenkään. Kärsivällisyyttä koettelee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä se loppujen lopuksi ihan hyvin onnistui:) Ja tuo kivasti väriä! Verhotkin sopii hyvin tuon yhden hahmon paitaan, vaikkei ollutkaan mitenkään suunniteltua:)

      Viltti on kyllä niin mahtava! Kesällä tekisi mieli kirkkaampia värejä, mutta silloin ei kyllä noin paksua vilttiä tarvitsekaan. 7 veljestä -langoissa olisi myös paljon laajempi värivalikoima kuin isoveljessä. Kuulemma meni tunti per raita tuota tehdessä, ei varmasti oma kärsivällisyys riittäisi;)

      Poista
  2. Voih, ihana kulkue♥♥♥ Ja viltti myös, kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Kulkue on kyllä niin ihanan pirtsakka ja viltti oikein mainio päiväunikaveri;)

      Poista

Kiva kun jätit viestin! :)