perjantai 6. kesäkuuta 2014
Diy jakkarat parvekkeelle
Viime kuun puolella vilauttelin jo hieman kuvia pienestä parvekejakkaraprojektista. Tuolit ovat nyt päässeet käyttöön parvekkeella ja olen ollut tyytyväinen lopputulokseen. Hieman viimeistelyä istuinosat kyllä vielä vaativat, sillä kangas repsottaa edelleen paikoittain.
Maalasin kaksi Ikean Frosta-jakkaraa keltaisella Tikkurilan Miranol-maalilla. Istuinosiin kiinnitin palat vaahtomuovia ja vaahtomuovin päälle laitoin vielä vanua. Sen jälkeen pingotin kankaan jakkaran ympäri ja kiinnitin pohjasta niiteillä. Helppoa, edullista ja suhteellisen nopeaa. Hankalinta projektissa taisi olla vaahtomuovin metsästys, mutta sitäkin löytyi lopulta Etolasta, missä se leikattiin jo valmiiksi sopivankokoisiksi paloiksi.
Alunperin parvekkeelle oli tarkoitus asentaa Modesta-riipputuoli, mutta parvekkeen katto taitaa olla siihen hieman liian ohut, eikä katon tukiraudoituksistakaan ole tietoa. Päätettiin siis säästää keinu seuraavaan asuntoon, pääsee itse vähemmällä päänvaivalla eikä yläkerran naapurinkaan tarvitse ihmetellä lattiaan ilmestynyttä reikää;)
-----
I already told about my little diy stool project last month and here's the result. I painted the stool legs with yeallow paint, added some cushioning and finally stretched fabric cover over the seats. They turned out to be quite nice, i love to have colour on the balcony. Stools are from Ikea.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana väri!
VastaaPoistaOn kyllä kivan pirtsakka:) Tuo mukavasti väriä partsille.
PoistaTodella ihanat jakkarat! Kivat värivalinnat. :) Minulla olisi pino just noita Ikean jakkaroita, jotka olen joskus maalannut mustiksi ja maalipinta on hieman päältä kulunut. Taidanpa tehdä niille näin. :)
VastaaPoistaSuosittelen:) Helppoa ja halpaa ja erilaisilla värivalinnoilla saa vaikka kuinka upeita jakkaroita aikaan!
PoistaHei niistä tuli tosi hyvät! Hyvä tuunaus :)
VastaaPoistaNo hei kiitos! Mun kärsivällisyydelle sopii hyvin tällaset yksinkertaiset tuunaukset;)
Poista