sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kevätaurinko

 

Olipa aivan ihanan rentouttava viikonloppu! Aurinkoa riitti molemmille päiville ja kyllä siitä on nautittukin. Lauantaina kävimme ravintola Mummolan brunssilla. Ruoka ei nyt aivan kieltä vienyt mennessään, mutta citydeal-tarjouksella hintakaan ei ollut paha. Ravintola on kyllä aivan todella suloinen.
Brunssin jälkeen poikkesimme Artekin aitan alessa. Tällä kertaa ei mitään lähtenyt mukaan, vaikka esimerkiksi himoitsemiani A110-valaisimia olisi ollut yli satasen alennuksella. Aitan alesta suuntasimme vielä Tokoinrantaan kävelylle nauttimaan auringosta.

Sunnuntai vierähti Kahvila Regattan terassilla kahvin ja korvapuustin äärellä aurinkoa paistatellen. Tuntui kuin koko Helsinki oli herännyt talviunilta ja suunnannut jäälle kävelemään, hiihtämään, lenkkeilemään ja leikkimään. Ilta huipentui Morrison's-ravintolaan, jonka hampurilaiset eivät petä koskaan. Syö Helsinki! -kampanjan ajan hinnatkin ovat erittäin edulliset. Suosittelen lämpimästi.

-----

What a great weekend! Brunch, shopping, eating, meeting friends and enjoying the sun.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Artekin aarreaitta


Ja kaikki joukolla Aitan aleen löytöjä tekemään! Aurinkoista viikonloppua!

-----

Artek sale from 15th till 23rd March. Worth a visit.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Nao Tamura for Artek




Artekin klassikkotuoli, 60, viettää tänä vuonna 80. juhlavuottaan. Sen kunniaksi joukko suunnittelijoita on antanut klassikolle uuden ilmeen. Tämä Nao Tamuran versio 60-tuolista on aivan upea! Se muuttaa myös meille. Tuolin pinta kuvastaa puun vuosirenkaita 80 vuoden ajalta. Tuolia on saatavilla viikolla 13 Finnish Design Shopista.

Muita oman versionsa luoneita suunnittelijoita ovat muun muassa Tom Dixon sekä Mads Nørgaard.





-----

The classic ring chair 60 by Artek turns 80 this year. A group of top designers gave the classic new fresh look. I love the version by Nao Tamura where the cross section of the inside of a tree mark the passing of 80 years. This beauty is available on the week 13.